Chumphon – Pysähdyksen arvoinen paikka

Vaikka Chumphon on lähtösatama turistien suosimille Taon, Phanganin ja Samuin saarille, suuri osa ohikulkijoista ei ole tainnut tajutua, että Chumphon itsessäänkin olisi pysähdyksen arvoinen. Ainakin Thung Wua Laen -rannan alueella, jossa me yövyttiin, päästiin keskelle ihan tavallista thaimaalaista meininkiä. Rannalla vietetyn ajan lisäksi ajeltiin skootterilla tsekkaamaan muutama mielenkiintoinen paikka.

Chumphonin rantaviivaa
Chumphonin rantaviivaa

Saapuminen kaatosateessa

Bussimme Bangkokista jatkaisi matkaa pidemmälle etelään, joten meidät ja kasa laatikoita jätettiin kyydistä Chumphonin bussipysäkille. Monestihan on ihan hyvä juttu, jos bussi saapuu perille aikataulua edellä, mutta aamuneljältä pilkkopimeässä kaatosateessa se ei ollut ihan parasta.

Me ja muutama laatikko odottelemassa kyytiä Chumphonin bussiasemalla. Me sentään onneksi katoksen alla.
Me ja muutama laatikko odottelemassa kyytiä Chumphonin bussiasemalla. Me sentään onneksi katoksen alla.

Thung Wua Laenin ranta on melko kaukana pysäkiltä, eikä paikalla ollut tuktukeja tai muita potentiaalisia kyytejä. Tunnin odoteltuamme songthaew (jaettu lava-auto) otti meidät kyytiin. Ei tosin päästy sillä kovin pitkälle, sillä pian se hyytyi keskelle syvää vesilammikkoa, eikä suostunut enää käynnistymään. Kun kuski oli epätoivoisesti rassaillut moottoria puolisen tuntia tuloksetta, soitti hän meille toisen kyydin. Tämä avulias kuski halusi tietenkin kyydistä enemmän bahteja kuin alunperin oli sovittu, mutta tähän aikaan sateisena aamuyönä ei jaksettu alkaa hinnasta sen enempää vääntämään.

Jumissa lammikossa
Jumissa lammikossa
Seuraavana päivänä kaduilla näytti tältä
Seuraavana päivänä kaduilla näytti tältä

Albatross Guesthouse

Kun viimein päästiin perille majapaikkaamme Albatross Guesthouseen, majatalon väki näytti olevan vielä unessa. Onnistuttiin kuitenkin hiippailemaan avonaisesta ovesta sisään ja otettiin tirsat eteisen sohvalla. Tämä kahden mukavan naisen pyörittämä majatalo oli viihtyisä ja vain viiden minuutin kävelymatkan päässä rannalta. Vaikka talo oli suoraan autotien varrella, oltiin silti luonnon keskellä. Näkymä meidän parvekkeelta oli todella vihreä, etenkin sateen jälkeen, ja voitiin kuulla viidakon äänet ja aaltojen kuohu sisälle huoneeseen.

Vihreä näkymä meidän parvekkeelta
Vihreä näkymä meidän parvekkeelta

Sateista ja tuulista rantaelämää

Nyt ei ole sadekausi, mutta jostain syystä ilma pysyi sateisena koko Chumphonin visiittimme ajan. Muina päivinä ei onneksi satanut yhtä paljon kuin aamulla, jolloin saavuttiin, mutta sadekuurot olivat päivittäisiä ja tuuli oli kova. Aallot olivat sen verran isoja, että Serillä oli hauskaa meressä hyppiessä, mutta samasta syystä en itse käynyt uimassa ollenkaan. Ranta oli kyllä kaunis, ja miltei tyhjä.

Chumphon's Thung Wua Laen beach
Chumphonin Thung Wua Laen -ranta

Chumphonissa seikkailua skootterilla

Vuokrattiin kolmeksi päiväksi Honda Wave -skootteri, aikeenamme kierrellä aluetta ja sen nähtävyyksiä. Chumphonissa olisikin paljon nähtävää – vesiputouksia, luolia, ja pieniä paratiisisaaria, joille voisi tehdä veneretkiä. Me jätettiin kuitenkin lopulta suurin osa näistä sateen takia väliin, mutta onnistuttiin silti käymään muutamssa mielenkiintoisessa paikassa…

Skootterin lisäksi tutustuttiin alueeseen tietenkin myös skeittilaudoilla
Skootterin lisäksi tutustuttiin alueeseen tietenkin myös skeittilaudoilla

Khao Dinsorin näköalapaikka

Päästäksemme Khao Dinsorin näköalapaikalle, ajettiin ensin skootterilla ylös jyrkän mäen päälle ja käveltiin viimeiset kilometrit huipulle viidakon läpi. Näköalapaikka on petolintukeskuksen sisällä, mutta keskus näytti olevan kiinni ja koko paikka oli vähän ränsistyneen oloinen. Alueella on monia näköalatasanteita, mutta useimmat niistä näyttivät siltä, että ne voisivat sortua hetkenä minä hyvänsä. Ne olikin merkitty kyltein, joissa kehotettiin pysymään poissa tasanteelta.

Yksi räsähtämisvaarassa olevista näköalatasanteista
Yksi räsähtämisvaarassa olevista näköalatasanteista

Ränsistynyt viba ja kaiken maailman puskista kuuluva rapina loivat retkemme ylle vähän aavemaisen tunnelman, varsinkin, koska ei nähty alueella ristinsielua. Retki oli kuitenkin oikein kiva ja päästiin ihailemaan hyviä näköaloja niiltä vähemmän hasardin oloisilta tasanteilta, joille uskallettiin astua.

Näkymä Khao Dinsorista
Näkymä Khao Dinsorista

Nong Yain tekojärvi

Nong Yain tekojärvi luotiin tuhoisan tulvan jälkimainingeissa, tulvimisen hillitsemiseksi tulevaisuudessa. Nykyisin tämä vehreä alue näyttää olevan suosittu hengailupaikka paikallisten keskuudessa. Pitkä puinen silta johtaa järven keskellä olevalle pienelle saarelle.

Nong Yai -järven yli vievä pitkä puinen silta
Nong Yai -järven yli vievä pitkä puinen silta

Yllättäen saari oli täynnä kanoja! Pari paikallista heitteli kanoille ruokaa, josta kanat villiintyivät. Sitten samaiset paikalliset naureskelivat Serille, joka näköjään menee hieman tolaltaan, jos joutuu villien kanalaumojen ympäröimäksi.

Wild chicken on the island
Villejä kanoja

Ei nähty pelkästään kanoja visiitillämme Nong Yaissa, vaan myös paljon kaloja ja peuroja. Elikkäs siis erittäin eläinrikas ja muutenkin mukava puolen päivän retki Nong Yaihin.

Nong Yain peuroja
Nong Yain peuroja

Käynti lääkärillä, taas

Ottaen huomioon, ettei tarvittu lääkäriä kertaakaan reissumme viiden ensimmäisen kuukauden aikana, on melko merkillistä, että visiittimme Chumphonilaisella tohtorilla oli jo neljäs lääkärikäynti kuukauden sisään. Serille oli jostain syystä kehittynyt suht ikävän näköinen kynsivallintulehdus, ja jokusen päivän sitä tarkkailtuamme tultiin siihen tulokseen, ettei sormi varmaankaan paranisi itsekseen. Lääkärikäynti Chumphonissa oli jokseenkin koominen, koska meillä ei ollut yhteistä kieltä. Kun ongelmamme vihdoin ymmärrettiin, kaivoi lääkäri kauhuksemme kaapista jättikokoiset sakset. Onneksi saksilla ei kuitenkaan amputoitu koko sormea, vaan nätisti tyhjennettiin tulehtunut kohta (sorry mielikuvasta). Lopuksi lääkäri vielä esitti söpösti käsimerkein, miten antibiootteja tulisi ottaa: yksi kun aurinko nousee, jne.

Tehtiin yhdellä skootteriroadtripilla myös pysähdys satamaan
Tehtiin yhdellä skootteriroadtripilla myös pysähdys satamaan
..and had an ice cream break at 7Eleven
... ja 7Elevenin jäätelöille

Bileet paikalliseen tyyliin

Vielä yksi erityinen kokemus Chumphonissa oli bileet, joihin päädyttiin eräänä iltana. Jotkut Thung Wua Laen -rannan ravintoloista ja baareista on selkeästi olemassa lähinnä meitä farangeja varten, kun taas toiset tuntuivat olevan paikallisten tai muualta Thaimaasta tulevien turistien suosiossa. Tuona iltana päätettiin istahtaa yhteen jälkimmäisen tyyppisistä peltikattoisista baareista. Viereisessä pöydässä istui hauska kaveriporukka Chumphonin kaupungista. Kielimuuri oli taas suhteellisen korkea, mutta elekielen avulla pystyttiin käymään jonkinmoista keskustelua. Yksi seurueen naisista kysyi ”friends?” ja teki sormilla sydämen. Me vastattiin samalla tavalla, eli nyt meillä on kavereita Chumphonissakin. Opittiin tuona iltana myös, että paikallinen tapa baarissa ei ole tilata drinkkejä yksi kerrallaan, vaan ostaa pöytään kokonainen viinapullo, miksereitä ja ämpärillinen jäitä. Tietenkin meidänkin oli siis tyhjennettävä pullo Hong Thong -nimistä thai-viskiä. Illalla oli hauskaa ja seuraavana aamuna kevyt darra.

Hong Thongia kokiksella
Hong Thongia kokiksella

Chumphon summa summaarum

Meidän mielestä Chumphonissa kannattaa ehdottomasti viettää pari päivää, jos on esim. matkalla sen edustan saarille eikä aikataulu ole kovin tiukka. Rannat on hienoja, paikallisesta elämänmenosta on helppo saada kiinni ja Chumphonissa on paljon nähtävää. Kiinnostavat kohteet ovat tosin melko kaukana toisistaan, joten todettiin skootterin olevan kätevä kulkupeli alueen tutkimiseen.

Related stories

4 ajatusta aiheesta “Chumphon – Definitely worth a stop”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *