Arslanbop ja maailman suurin saksanpähkinämetsä

Arslanbop sijaitsee 180 kilometrin päässä Oshista, joten se oli hyvä pysähdyspaikka meille Bishkekin ja Oshin välillä. Vuoristokylä itsessään on pieni, mutta se pitää sisällään maailman suurimman saksanpähkinämetsän. Ajoitus Arslanbopin visiitille ei olisi voinut olla parempi, koska nyt oli sadonkorjuuaika.

Yötä paikallisessa kodissa

Oltiin oltu yhteydessä paikalliseen CBT-toimistoon (Community Based Tourism) järjestääksemme majoituksen paikallisessa kodissa. Ympäri Kirgisiaa perustetut CBT-toimistot pyrkivät parantamaan paikallisten elinoloja kehittämällä yhdessä kestäviä, ympäristöystävällisiä palveluita turisteille. Niinpä melkein kaikki majoitus Arslanbopissa tapahtuu paikallisten kotona. Meidän majapaikka viihtyisällä terassilla ja runsailla kukkaistutuksilla oli hurmaava.

Meidän majapaikan kuisti
Meidän majapaikan kuisti
Lea ja Seri tarkkailee talon naisia keittiöhommissa
Lea ja Seri tarkkailee talon naisia keittiöhommissa

Perhe kokkasi meille kasvisruokaa, joten päästiin maistamaan paikallisia, yleensä lihaisia, ruokalajeja, kuten plovia (paistettua riisiä) ja mantyja (täytettyjä taikinanyyttejä). Illalliset ja aamiaiset nautittiin hyvässä seurassa, saksalaisten Lean ja Kayn kanssa, jotka majoittuivat talon toisessa vierashuoneessa.

Mantyt valmistumassa. Ensin taikina kaulitaan aivan ohueksi...
Mantyt valmistumassa. Ensin taikina kaulitaan aivan ohueksi...
Sitten nyytit täytetään...
Sitten nyytit täytetään...
Ja lopulta ne höyrytetään.
Ja lopulta ne höyrytetään.
Peruna-aamupala Kayn ja Lean seurassa
Peruna-aamupala Kayn ja Lean seurassa

Arslanbopin Basaarilla

Ensimmäisenä aamuna lähdettiin, yllätys, yllätys, basaarille. Arslanbopin basaari oli aika pieni. Katseltiin hedelmä- ja vaatekojujen lisäksi ihmisiä. Asukkaiden tyyli erosi jonkun verran siitä, mihin ollaan muualla Kirgisiassa totuttu, sillä valtaosa kylän asukkaista on syntyperältään uzbekistanlaisia. Miesten perinteinen hattu on pienempi verrattuna kirgisialaisten miesten hattuihin ja melkein jokaisen naisen pää on peitetty huivilla.

Arslanbopin Basaarilla
Arslanbopin Basaarilla

Visiitti saksanpähkinämetsään

Basaarin jälkeen lähdettiin saksanpähkinämetsään, tietenkin. CBT-toimistolla meille oli suositeltu kierrosta, joka kulkisi myös vesiputouksen ohi. Niinpä pidettiin tauko putouksella, jota paikalliset kutsuvat pieneksi vesiputoukseksi. 

Pieni vesiputous
Pieni vesiputous
Näkymät Arslanbopin ylle
Näkymät Arslanbopin ylle

Neuvostoaikaan saksanpähkinämetsä kuului kaikille. Kuka tahansa sai siis mennä metsään keräilemään pähkinöitä myydäkseen ne eteenpäin. Nykyään metsä on jaettu palstoihin ja palstat on vuokrattu paikallisille perheille. Me siis saatiin ainoastaan kulkea palstojen välissä kiertävillä poluilla. Osa perheistä muuttaa ainakin osittain palstalleen sadonkorjuun ajaksi, ja usealle palstalle olikin pystytetty telttoja. Katseltiin ihmisiä keräilemässä pähkinöitä ja paimentamassa eläimiään. Tämän näkeminen oli mielenkiintoista ja syksyisessä metsässä oli kiva käveleskellä.

Kävelyllä pähkinämetsässä
Kävelyllä pähkinämetsässä
Äiti ja poika keräämässä saksanpähkinöitä
Äiti ja poika keräämässä saksanpähkinöitä
Matkalla nähtiin paljon lampaita, vuohia ja lehmiä
Matkalla nähtiin paljon lampaita, vuohia ja lehmiä
Monilla paikallisilla lampailla on tosi söpö, hyllyvä takapuoli <3
Monilla paikallisilla lampailla on tosi söpö, hyllyvä takapuoli <3
Onnistuttiin löytämään matkalta muutama saksanpähkinä, mutta suurin osa oli näin pieniä tai jo kuivahtaneita
Onnistuttiin löytämään matkalta muutama saksanpähkinä, mutta suurin osa oli näin pieniä tai jo kuivahtaneita

Pähkinöistä öljyksi

Saksanpähkinäöljyä
Saksanpähkinäöljyä

Paluumatkalla törmättiin Leaan ja Kayhin metsässä. He olivat juuri matkalla kylän saksanpähkinäöljytehtaalle, johon he olivat sopineet kierroksen. Me päätettiin lähteä mukaan. Oli mielenkiintoista oppia tätä kautta jotain kylän historiasta ja siellä tapahtuvasta yhteisöllisestä työstä. Opittiin myös itse öljyn tekemisestä. Nyt vasta esimerkiksi tajuttiin, mitä eroa tavallisella ja kylmäpuristetulla öljyllä käytännössä on.

Vanha öljypuristin, joka kuumenee käytössä ja siksi polttaa osan öljystä
Vanha öljypuristin, joka kuumenee käytössä ja siksi polttaa osan öljystä
Uusi puristin, jolla kylmäpuristetun öljyn valmistus onnistuu
Uusi puristin, jolla kylmäpuristetun öljyn valmistus onnistuu

Matka jatkuu

Oltiin alunperin suunniteltu jäävämme Arslanbopiin vielä toiseksi kokonaiseksi päiväksi. Oltiin kuitenkin oltu niin tehokkaita turisti-aktiviteeteissamme, että päätettiin lähteä jo seuraavana aamuna jatkamaan matkaa. 

Aamulla otettiin Lean ja Kayn kanssa marshrutka Bazar Korgoniin. Sieltä toinen marshrutka Jalalabadiin. Ja sieltä kolmas Oshiin. Saavuttiin Oshiin noin neljän tunnin päästä. Kaupunki näytti vihreältä ja kutsuvalta.

Ps. Arslanbopin CBT-toimisto etsii jatkuvasti vapaaehtoisia. Jos sua kiinnostaa lähteä muutamaksi viikoksi kivaan kirgisialaiseen kylään työskentelemään ilmaista majapaikkaa vastaan, otahan yhteyttä kyseisen CBT:n mukavaan koordinaattoriin Hayat Tarikoviin: cbtarslanbob@gmail.com

Related stories

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *