Bagan – Ikiaikaisia pagodeja ja auringonnousun metsästystä

Baganin muinainen kaupunki on yksi Myanmarin tunnetuimpia nähtävyyksiä, eikä ihme. Oltiin aluksi hieman epäileväisiä, kannattaisiko sinne edes lähteä, mutta onneksi lähdettiin. Vaikka meillä on edelleenkin hieman ristiriitaiset fiilikset Baganista, oli se ihan uskomattoman upea paikka. Vietettiin Baganissa puolitoista päivää e-skootterilla muinaisten, todella vaikuttavien pagodien keskellä kruisaillen, ja nähtiin me totta kai myös se kuuluisa Baganin auringonnousu.

...and the famous Bagan sunset, as well
...ja Baganin kuuluisa auringonlasku myös

Mandalaysta Baganiin

Kalaysta matkustettiin ensin Mandalayhin. Retki Baganiin tehtiin Mandalaysta käsin niin, että palattiin sinne vielä takaisin muutamaksi päiväksi. Siispä kerrotaan teille nyt ensin Baganista ja vasta sen jälkeen seuraa kuulumiset mahtavasta Mandalaysta.

Helpoin ja nopein tapa päästä Mandalaysta Baganiin on varata bussi oman majapaikan kautta. Meille suositeltiin OK Express -bussifirmaa (9000MMK / 5,7 euroa suunta). Matkustajien poimiminen majapaikoiltaan ja muutama tauko mukaan luettuna matka Mandalaysta Baganiin kesti viitisen tuntia.

Jokunen vuosi sitten turistibusseilla oli tapana kyyditä matkalaiset Baganissa perille majoituksiin saakka, mutta nykyään se on kiellettyä. Ymmärtääksemme kiellon takana on Baganin ”tuktukmafia”, joka ympäröi meidätkin jo ennen kuin oltiin edes ehditty kokonaan bussista ulos. Hinnat olivat niin järjettömiä, että päätettiin näiden korruptoituneiden ukkojen tukemisen sijaan kävellä ne muutama kilometri meidän guesthouselle. Matkalla astuttiin sisään Baganin arkeologiselle alueelle…

Saapuminen Baganiin

Baganin arkeologiselle alueelle pääsee vain maksamalla sisäänpääsymaksun. 25000MMK (15,5 euroa) maksava lippu on voimassa viisi päivää.

Meidän majapaikka Ever New Guesthouse oli mukava ja edullinen. Pienen lepohetken jälkeen vuokrattiin saman tien guesthouselta e-skootteri ja lähdettiin tutustumaan Baganiin.

Cruising around on Bagan's dusty roads
Kruisailua Baganin pölyisillä pikkuteillä

Koko arkeologisella alueella on kiellettyä ajaa moottoripyörillä ja tavallisilla skoottereilla, mutta e-skoottereita voi vuokrata monista majapaikoista. Me maksettiin puolentoista päivän vuokrasta 13000MMK / 8 euroa. Aluksi e-skootteri tuntui erikoiselta, ollessaan niin hiljainen tavalliseen mopoon verrattuna. Mutta sillä pääsi yli neljääkymppiä ja täyteen ladattu akku kesti melkein koko päivän, eli hehtaarien kokoiselle alueelle levittäytyneillä temppeleillä seikkailemiseen se oli todella kätevä kulkupeli.

Pagodien spottailua e-skootterin selässä
Pagodien spottailua e-skootterin selässä
Minä ja rakas kulkupelimme
Minä ja rakas kulkupelimme

Baganin muinaiset temppelit ja pagodit

Bagan oli Pagan-kuningaskunnan keskus muutaman vuosisadan ajan 1200-luvulle saakka. Kuningaskunnan kukoistuksen aikana alueella oli parhaimmillaan ainakin 4500 temppeliä ja pagodia, joista pystyssä on edelleen yli 3800.

Baganinvierailumme aikana nähtiin lukemattomia buddha-patsaita
Baganinvierailumme aikana nähtiin lukemattomia buddha-patsaita

Joidenkin tunnetuimpien pagodien ympärillä näkyi paljon muitakin turisteja sekä matkamuistokojuja. Mutta koska alue on niin laaja, oli meidän helppo löytää rauhallisempia paikkoja, ja välillä saatiin seikkailla pagodeilla ihan keskenämme. Tästä syystä e-skootteri osoittautui todella hyväksi kulkuvälineeksi. Me vaan ajeltiin ympäriinsä ja pysähdyttiin aina kun nähtiin jotain kiinnostavaa. Nähtiin kaikenlaisia pagodeja – eri mallisia, pieniä ja suuria, punaruskeita, kultaisia ja valkoisia… Jotkut niistä olivat ihan todella vaikuttavia.

Shwezigon-pagodi
Munkki Shwezigon-pagodilla
Munkki Shwezigon-pagodilla
Dhammayazika-pagodi
Dhammayazika-pagodi
Ruskeita ja valkoisia pagodeja
Ruskeita ja valkoisia pagodeja

Turvallisuussyistä sekä näiden muinaisten rakennusten suojelemiseksi monet Baganin pagodeista on kokonaan suljettu vierailijoilta, eli niitä voi ihailla vain ulkopuolelta. Nykyään pagodien huipuille ei myöskään enää saa kiivetä…

Baganin auringonnousu- ja -laskuspotit

Eli, koska pagodien huipuille ei enää saa kiivetä, täytyy myös toiveet sen täydellisen, yläilmoista otetun Baganin auringonlaskukuvan suhteen kuopata (ellei sitten ole erityisen ovela tai rikas). No, nettihän on niitä kuvia pullollaan jo valmiiksi, joten ei se mitään. Tästä huolimatta onnistuttiin löytämään ihan hyvät spotit auringonnousun ja -laskun ihailemiseksi.

Nähdäksemme auringon nousevan yhdessä kymmenien turisteja kyyditsevien kuumailmapallojen kanssa, nousimme ylös sängystä kun oli vielä kylmää ja pimeää. Sitten suunnattiin paikkaan, joka löytyy Google Mapsista nimellä Sulamuni Manmade Sunset Hill. Ei oltu ainoat ihmiset paikalla, mutta meininki oli silti melko rauhallinen. Eivät näkymät tältä kukkulalta varmasti olleet yhtä hienot, kuin ne korkealta pagodin tornista olisivat olleet, mutta silti varsin hyvät. Auringonnousu oli tosi kaunis.

Baganin auringonnousu Sulamunin kukkulalta nähtynä
Baganin auringonnousu Sulamunin kukkulalta nähtynä
Kymmenet kuumailmapallot nousivat auringon kanssa taivaalle
Kymmenet kuumailmapallot nousivat auringon kanssa taivaalle

Baganin auringonlasku tosin jäänee mieliimme erityisempänä muistona. Saatiin ravintolassa tapaamaltamme hollantilaiselta pariskunnalta vinkki hyvästä auringonlaskuspotista. He kertoivat ihailleensa jo aiemmin auringonlaskua yhden pagodin tornista, jonne siellä majaillut munkki oli heidät virallisesta kiellosta huolimatta päästänyt. Tämä pagodi sijaitsi kaukana kaikkein tunnetuimmilta pagodeilta, ja pelkkä matka sinne oli jo seikkailu itsessään. Kun viimein onnistuttiin paikantamaan oikea pagodi, nähtiinkin tämä siitä meille kertonut pariskunta istuskelemassa sen huipuilla. Munkki tosiaan päästi meidätkin kapuamaan portaat ylös ja niin me ihailtiin auringonlaskua nelisteen. Me kuitenkin ymmärretään, miksi pagodien huipulle kiipeäminen päätettiin kieltää. Siitä syystä emme tällä kertaa kerrokaan tarkemmin, miten paikan löytää. Jos sulla on hakusessa täydellinen paikka Baganin auringonlaskun ihailemiseen, kysele vähän ympäriinsä ja ehkä säkin löydät oman salaisen auringonlaskupagodisi.

Baganin auringonlasku
Baganin auringonlasku
Auringonlaskun värit olivat ihan uskomattomat
Auringonlaskun värit olivat ihan uskomattomat

Bagan ja kasvisruoka

Baganin arkeologinen alue pitää sisällään sekä Vanhan Baganin (Old Bagan) ja Uuden Baganin (New Bagan). Näiltä molemmilta alueilta löytyy kauppoja, ravintoloita ja majapaikkoja. Yksi turistipaikassa olon hyvistä puolista on kasvisruoan löytämisen helppous! Me testattiin kolmea eri kasvisravintolaa Baganissa ollessamme. Yar Pyi-nimisestä kasvisraflasta Vanhassa Baganissa sai täydellisen ja halvan paikallisen lounaan.

Meidän ensimmäinen lounas Yar Pyi-ravintolassa. Ollaan alettu tykkäämään ihan erityisesti burmalaisista salaateista!
Meidän ensimmäinen lounas Yar Pyi-ravintolassa. Ollaan alettu tykkäämään ihan erityisesti burmalaisista salaateista!
Herkkuillallinen burmalaiseen tyyliin The Moon -ravintolassa
Herkkuillallinen burmalaiseen tyyliin The Moon -ravintolassa

The Moon Uudessa Baganissa oli astetta hienompi ravintola, jossa oli tosi tunnelmallinen puutarha ja pitkä menu. Samalta kadulta, lähempänä ”päätietä”, löydettiin myös yksi pieni kasvisravintola, jossa sekä ruoka että palvelu olivat ihan priimaa. Valitettavasti ei kuitenkaan pistetty nimeä muistiin, eikä sitä näköjään löydy Google Mapsista.

Kannattaako Baganiin matkustaa?

Kun joku paikka on tosi hehkutettu, aletaan me helposti kyseenalaistamaan sinne lähteminen. Onko se oikeasti kaiken sen hypetyksen arvoinen, onko se ihan kauhea turistirysä ja pilataanko me paikkaa vaan entisestään sinne menemällä? Etenkin, ollessamme Myanmarin kaltaisessa maassa, mietittiin myös, olisiko Baganiin matkustaminen kovinkin epäeettistä.

Meidän kokemuksen mukaan Bagan ei onneksi ollut läheskään yhtä paha turistirysä, mitä oltiin odotettu. Turismi on Myanmarissa kokonaisuudessaan edelleen lapsen kengissä verrattuna esim. moneen muuhun Kaakkois-Aasian maahan. Täten kaikkein turistisimmistakin paikoista on näköjään mahdollista löytää autenttista tunnelmaa, ja alueen ollessa niin laaja, pääsee mahdollisia massojakin pakoon helposti. Meistä tuntui siltä, ettei turismi ollut Baganissa vielä lähtenyt pahasti käsistä ja paikalliset näyttivät elävän tavallista elämäänsä turistien kanssa rinta rinnan.

Baganin arkeologisella alueella näki myös paikallisia arkisissa askareissaan
Baganin arkeologisella alueella näki myös paikallisia arkisissa askareissaan

Meidän kokemamme ei kuitenkaan ollut koko totuus. Vasta Baganin visiittimme jälkeen opittiin, että tuhannet paikalliset oli pakotettu muuttamaan Vanhasta Baganista nykyään Uutena Baganina tunnetulle alueelle 90-luvun alussa. Tuohon aikaan alueella ei ollut mitään – ei taloja, ei teitä, ei vettä, eikä sähköä. Ihmiset eivät myöskään saaneet minkäänlaista rahallista korvausta siitä, mitä joutuivat jättämään taakseen, eivätkä avustusta uuden elämän aloittamiseen. Ihmiset pakotettiin muuttamaan, jotta alueesta saataisiin tehtyä turistiystävällisempi ja jotta se pääsisi UNESCO:n maailmanperintökohteiden listalle (johon se kuitenkin lopulta lisättiin vasta vuonna 2019).

Bagan oli lumoava paikka ja ollaan iloisia siitä, että päästiin se näkemään. Baganissa vieraillessa sisäänpääsymaksulta ei voi välttyä, ja valitettavasti siitä menee vain minimaalinen osa alueen kunnossapitoon ja loput suoraan valtiolle. Mutta muuten, ja etenkin paikassa kuten Bagan, on tärkeää tukea pieniä, paikallisia yrityksiä. Toivottavasti tällä tavalla turismi tekee enemmän hyvää kuin harmia.

Related stories

2 ajatusta aiheesta “Bagan – Age old pagodas and hunting for sunrise”

    1. Joo, Bagan oli tosi mielenkiintoinen paikka! 🙂

      Niin, joskushan “turistirysissä” huomaa että paikalliset on jo aivan kyllästyneitä tai ärsyyntyneitä turisteihin. Bagan ei tosiaan onneksi ollut yhtään sellainen turistirysä, kuin oltiin ajateltu. Baganissa ei päästy tutustumaan sen lähemmin paikallisiin, joten mun vastaus perustuu lähinnä siihen, minkälaista palvelua saatiin ravintoloissa, guesthousessa yms. Kaikki kenen kanssa asioitiin, oli tosi ystävällisiä ja sydämellisen oloisia ihmisiä, ei tullut yhtään sellainen olo, ettei oltaisi tervetulleita Baganiin. Ainoa poikkeus noi mainitsemamme tuktuk-kuskit, jotka olivat kyllä tosi ärsyttäviä ja töykeitä, mutta muuten mitään tuollaista turistienhuijausmeininkiäkään ei huomattu.

      Maan ongelmista ei juurikaan juteltu paikallisten kanssa koko sinä aikana kun oltiin Myanmarissa, ellen nyt ihan väärin muista. Se on ehkä sellainen tabu, mistä ei sitten itsekään uskalla alkaa kyselemään. Monesti toki oli myös aika paha kielimuuri, jonka takia keskustelu ei voinut mennä kovin syvälliseksi.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *