Venäjältä Kazakhstaniin Uzbekkijunan kyydissä

Kun astuttiin kohti Kazakhstania lähtevään junaan Yekaterinburgissa Venäjällä, tuntui ensimmäistä kertaa tällä reissulla siltä, että oltiin jo aika kaukana kotoa. Juna ei nimittäin suinkaan ollut jäämässä Nur-Sultaniin Kazakhstaniin, joka oli meidän pysäkki, vaan jatkaisi matkaa aina Uzbekistanin Tashkentiin saakka. Siispä juna ei ollutkaan venäläinen, kuten oltiin vähän toivottu, eikä edes kazakhstanilainen, vaan uzbekistanilaista tekoa. 

Alkushokki

Astuessamme junaan tajuttiin, että mukavuustaso oli aika paljon kehnompi verrattuna venäläisiin juniin. Aluksi se oli pieni shokki. Juna oli paljon vanhempi ja kulahtaneempi. Hajua vaunussa ei voinut kuvailla raikkaaksi, vaan ehkä enemmänkin likapyykin ja hevosmakkaran sekoitukseksi. Enemmistö kanssamatkustajista oli vanhoja miehiä. Niillä oli mukanaan valtavia säkkejä täynnä tavaraa ja jopa isoja laajakuvatelkkareita. Ilmeisesti uzbekistanilaiset miehet tekevät ostosmatkoja Venäjälle. Jopa meidän sängyt ja niiden yläpuolella olevat hyllyt oli täynnä muiden tavaroita, eli meidän kamat eivät mahtuneet mihinkään. Meidän paikalla istui myös joku mies. Kun yritettiin kertoa, että hän oli varmaan erehtynyt paikasta, ei mies tehnyt elettäkään liikkuakseen. Onneksi jonkun ajan kuluttua se kuitenkin nosti persuksensa, joten me päästiin istumaan omille paikoillemme.

Neuvostoaikainen ohjauskeskus
Neuvostoaikainen ohjauskeskus

Varmaan turha edes mainita, että vaunusta ei löytynyt pistorasioita. Niin, ja ne vessat... Ensimmäisellä kerralla kun astuin vessaan, lattia lainehti ja myös seinillä oli roiskeita. Niinkin paljon, että jouduin saman tien heittämään roskiin venäläisestä junasta saamani tohvelit, koska ne kastuivat läpimäriksi. Tavara vessanpöntöstä tippuu suoraan raiteille. Vessapaperia ei tietenkään ollut, mutta pääteltiin, että seinällä roikkuvaa puoliksi leikattua kokispulloa pystyi käyttämään apuna perseen pesussa.

Junaan asettumista

Yksi parhaista asioista matkustamisessa on se, kun itselle uudet ja ”oudot” asiat alkavat tuntua normaaleilta. Se, kun oma mukavuusalue laajenee ja etenkin se, kun tajuaa omat ennakkoluulonsa ja pystyy päästämään niistä irti. Näin meille pikkuhiljaa junan kyydissä kävi. Tajuttiin, että meillä ei itseasiassa ollut mitään valittamista.

Vanhat miekkoset meidän vieressä oli tosi mukavia, samoin kuin junan henkilökunta. Miehet yrittivät taas jutella meidän kanssa, mutta eipä siitä juuri mitään tullut, koska ei osattu niiden kieltä. Yksi miehistä antoi meille herkkuja ja näytti kartasta kotipaikkansa. Toiset avustivat meitä tyhmiä turisteja elekielellä, kun ei tajuttu miten asiat junassa toimii, tai kun yritettiin tunkea meidän tavaroita jonnekin.

Niin, kävi ilmi, että ne ”jonkun muun kassit” meidän pedeillä ja hyllyillä oli itseasiassa säkkejä täynnä petivaatteita. Eli saatiin kaikki puhtaat lakanat, samoin kuin patjat, peitot ja tyynyt.

Uzbekkijunan kolmosluokka ja mukavat pedit
Uzbekkijunan kolmosluokka ja mukavat pedit

Märkä asia vessan lattialla ei myöskään luultavasti ollut (ainakaan pelkästään) pappojen pissaa, kuten oltiin oletettu. Junan työntekijät nimittäin siivoilivat ahkeraan ja luultavasti vessa oli vaan juuri ennen lähtöä pesty. Myöhemmin lattia oli suhteellisen kuiva. Jokunen kilometri ennen Kazakhstania sinne jopa ilmestyi rulla vessapaperia.

Tässäkin junassa oli samovaari, joka on jokaisen junamatkan pelastus. Tähän mennessä oltiin pesty meidän kupit vessan käsienpesualtaassa, mutta nyt yksi junan työntekijöistä näytti, että se onnistuu myös samovaarilla. Se opasti kädestä pitäen miten homma toimii, lainasi pesuainetta ja jotain tiskirätin tapaista ja siinä samassa melkeinpä pesi itse meidän tiskit.

Ihanaa sienikuppikeittoa ja kuivunutta patonkia
Ihanaa sienikuppikeittoa ja kuivunutta patonkia

Oikeastaan tässä junassa ei olisi tarvinnut itse edes laittaa ruokaa, sillä vaunussa ramppasi tämän tästä tyyppejä isojen, höyryävien patojen kanssa. Me ei kylläkään ostettu näitä antimia, koska oltiin 99,9% varmoja, että ruoka piti sisällään lihaa. Junassa kaupiteltiin myös kaikenlaista muuta, kuten juomia (vettä, olutta yms.) sekä esimerkiksi varavirtalähteitä.

Kaupustelija esittelee viina- ja kännykkätarvikevalikoimiaan
Kaupustelija esittelee viina- ja kännykkätarvikevalikoimiaan

Ei oltaisi aluksi uskottu, mutta itseasiassa junamatka oli melko mukava ja 22 tuntia raiteilla kului nopeasti.

Rajatarkastus keskellä yötä

Valot junassa sammutettiin aikaisin, noin kymmeneltä, ilmeisesti jotta kaikki saisivat nukkua muutaman tunnin ennen rajalle saapumista. Rajasäätö alkoi joskus ennen auringonnousua ja kesti yli kaksi tuntia. 

Venäjän puolen virkailijat olivat tiukkoja ja tarkkoja. Ne kävivät junaa läpi eestaas koirien kanssa ja ilman. Yksi virkailija käveli suoraan meidän luo. ”Get up”, ”sit down”, ”why were you in Russia?” Toisin kuin useiden kanssamatkustajiemme, meidän ei tarvinnut purkaa reppujamme, mutta meidän passeja tuskin ikinä millään rajalla on tarkastettu yhtä huolellisesti. Ne käytiin läpi sivu sivulta erilaisten fikkareiden kanssa. Lopulta saatiin poistumisleimat passeihin ja päästiin jatkamaan matkaa. Oltiin helpottuneita, kun Venäjän puolen rajamuodollisuudet oli ohi. Yllättävää, että juna syynättiin niin tarkasti, vaikka oltiin poistumassa Venäjältä.

Kun saavuttiin Kazakhstanin puolelle, ulkona oli jo valoisaa. Kazakhstanilaiset vaikuttivat suhteellisen rennoilta. Söpö koira nuuskutteli taas vaunun läpi. Sitten tuli uusi laukkujen tarkastus. Yhdestä laukusta löytyi leluase, jota virkailija paukutteli pari kertaa ja laittoi aseen sitten takaisin laukkuun. Serikin joutui tällä kertaa raottamaan reppuaan, mutta saman tien virkailija totesi hymyillen, että sen voi nyt sulkea. Ainoa kysymys, johon jouduttiin vastata, oli matkamme tarkoitus. Sitten poseerattiin valokuvissa ja saatiin leimat passeihin ja maahantulokortteihin. Melkein kolme tuntia tähän sekoiluun meni, mutta nyt päästiin kaikki takaisin nukkumaan ja nauttimaan junamatkasta. Me nukuttiin pitkään ja hoidettiin sitten tavanomaiset junarutiinit, eli samovaarilla ruokaa ja sen jälkeen blogin kirjoittelua. Ikkunasta katsottiin, kun maisema vaihtui koivu- ja havupuumetsistä laakeiksi aroiksi.

Viimeinkin, täällä ollaan, Kazakhstanissa!

Saapuminen Nur-Sultaniin
Saapuminen Nur-Sultaniin

Related stories

2 ajatusta aiheesta “An Uzbek Train from Russia to Kazakhstan”

  1. Meidän passit syynättiin todella tarkasti kun mentiin bussilla Ulan Udesta (Venäjä) Ulanbaatoriin (Mongolia). Viisi kilometriä ennen rajaa bussiin tuli joku rajavartija: venäläisten ja mongolien passit kansi riitti, mutta kun näki Suomen passin niin otti ne ja lähti 10 minuutiksi tarkistamaan niitä toisaalla. Samoin itse rajalla taas syynättiin todella tarkkaa ja kun oltiin poistumassa bussiin tulivat jotkut “opiskelijat” haastattelemaan — ja viimeistään silloin kun alettiin kyselemään sotilasarvoja ja palvelupaikkaa sekä työpaikkaa tajusin että taitaa olla FSB miehet asialla. Mongolian puolella kaikki meni joutuisasti.

    1. Ookei, ilmeisesti siis raja-asemasta riippumatta Venäjältä lähtemiseen kannattaa varata vähän enemmän aikaa 😀 mekin ollaan itseasiassa kerran ylitetty raja Ulan Udesta Ulan Batoriin, mutta auton kyydissä. Auton kuski kuljetteli passeja eestaas ja hoiti suurimman osan rajamuodollisuuksista, joten en itseasiassa tiedä, kuinka tarkkaa meidän passit silloin tutkittiin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Johanna & Seri

Me ollaan Johanna ja Seri ja tämä on meidän reissupäiväkirja. Tällä hetkellä ollaan matkalla maata pitkin Suomesta Intiaan ja yhä pidemmälle itään. Lue meistä lisää täällä.