Issyk-Kul -järven lumoissa

Viimeistään kun pysähdyttiin kylään nimeltä Bokonbayevo, tajuttiin että Kirgisia on niin kaunis ja monipuolinen maa, ettei mitään järkeä. Valittiin tämä pysähdyspaikaksemme Karakolin ja Bishkekin välillä, koska haluttiin nähdä hehkutettu Issyk-Kul -järvi. Mutta ei oltu varauduttu tällaiseen tajannanräjäytykseen.

Pitkin Issyk-Kulin rantoja

Lähdettiin hyvissä ajoin aamulla Karakolin bussiasemalle. Tarkoituksenamme oli löytää 133 kilometrin päässä sijaitsevaan Bokonbayevoon vievä marshrutka. Löydettiinkin oikea kulkupeli saman tien, mutta sen liikkeelle lähtöä saatiin odottaa jonkun aikaa. Marshrutkat starttaavat sitten kun ovat täynnä.

Tyypillinen kirgisialainen marshrutka. Edessä olevalla miehellä päässä tyypillinen kirgisialainen hattu
Tyypillinen kirgisialainen marshrutka. Edessä olevalla miehellä päässä tyypillinen kirgisialainen hattu

Maisemat matkalla olivat uskomattoman kauniit. Tiedettiin, että Issyk-Kul on maailman toiseksi suurin vuoristojärvi, muttei siltikään odotettu sen olevan näin valtava. Tuntui kuin oltaisiin ajeltu vaaleansinisen meren rannalla, jonka takaa nousee lumihuippuiset vuoret. Nähtiin useita tyhjiä hiekkarantoja ja mietittiin, että tämä olisi täydellinen aurinkolomakohde kesällä. Ympärillä vallitsevista maisemista päätellen oltaisiin voitu olla jossain Välimerellä. Saatiin kuitenkin hyvin pian muistutus siitä, että Aasiassahan tässä ollaan, kun matkustajat ojentelivat toinen toisilleen muovipusseja ja lapset alkoivat oksentaa (edellisellä Aasian-reissullamme tämä oli standardi).

Näkymiä matkalta. Vaikea sanoa mihin pilvet loppuu ja mistä lumiset huiput alkaa
Näkymiä matkalta. Vaikea sanoa mihin pilvet loppuu ja mistä lumiset huiput alkaa

Saapuminen Bokonbayevoon

Jo matkalla kiiteltiin itseämme siitä, että oltiin päätetty pysähtyä Issyk-Kul järvellä – vaikkakin vaan yhdeksi yöksi.

Oltiin bookattu halvin huone, joka löydettiin (n. 16 €). Ja mitä saatiin: koko kerros söpöstä puuhuvilasta (ei muita vieraita), puutarha hedelmäpuilla ja huippu aamupala.

Tyypillinen (upee) aamupala kirgisialaisessa majatalossa: maitoon keitettyä puuroa, blinejä, leipää, kotitekoisia hilloja ja teetä
Tyypillinen (upee) aamupala kirgisialaisessa majatalossa: maitoon keitettyä puuroa, blinejä, leipää, kotitekoisia hilloja ja teetä

Tarunhohtoinen Kirgisia

Ei oltu tehty enempiä suunnitelmia päivän varalle, haluttiin vaan nähdä Issyk Kul -järvi. Oltiin jo kahdesta suunnasta kuultu, että meidän täytyisi pistääntyä läheisellä Fairytale -kanjonilla. Ei oltu hirveän kiinnostuneita, koska oltiin juuri viime viikolla vietetty yö kanjonissa . Majatalomme täti sanoi samaa: meidän täytyy käydä kanjonilla. Okei, jos on pakko, ajateltiin, ja etsittiin siihen suuntaan lähtevä jaettu taksi.

Hyvä, että meitä oli painostettu. Kanjoni oli sairaan upee. Kun käveltiin portin läpi, ei ketään ollut töissä, joten ei jouduttu maksamaan sisäänpääsystä. Hetken käveltyämme vastaan tuli iso lauma lampaita.

Ensin nähtiin erilaisia värikkäitä kasveja
Ensin nähtiin erilaisia värikkäitä kasveja
Ja sitten nähtiin vuori täynnä lampaita
Ja sitten nähtiin vuori täynnä lampaita
Tuhottomasti lampaita
Tuhottomasti lampaita

Mitä pidemmälle käveltiin, sitä upeammalta kanjoni alkoi näyttää ruskean, vihreän, punaisen ja keltaisen eri sävyissä.

Seri kapuamassa läpi kanjonin
Seri kapuamassa läpi kanjonin
Niin nättejä sävyjä
Niin nättejä sävyjä
Tämä muodostelma toi mieleen Kiinanmuurin
Tämä muodostelma toi mieleen Kiinanmuurin

Ja sitten taaksemme avautui näkymä yli kanjonin. Fairytale-kanjonilla meistä tosiaan alkoi tuntua, että koko Kirgisia on kuin suoraan satukirjasta. Voiko tällaista paikkaa edes olla olemassa?! Kanjoni, kirkkaan sininen suolavesijärvi ja lumihuippuiset vuoret, kaikki yhdellä kertaa. Kaikki mitä ollaan viime päivinä koettu ja nyt vielä tämä – aletaan olla korviamme myöten rakastuneita tähän maahan.

Kanjoni, järvi ja lumihuippuiset vuoret, kaikki samassa kuvassa
Kanjoni, järvi ja lumihuippuiset vuoret, kaikki samassa kuvassa

Käveltyämme jonkun aikaa kanjonissa pidettiin tauko järven rannalla. Sitten liftattiin kyyti takaisin kylään.

Tyhjä ranta Issyk-Kul -järvellä
Tyhjä ranta Issyk-Kul -järvellä
Vesi oli aivan kirkasta
Vesi oli aivan kirkasta

Tällä alueella olisi ollut vielä paljon, paljon nähtävää. Meidän täytyi kuitenkin jatkaa matkaa. Aletaan olla jo vähän tuli perseen alla, koska haluttaisiin saapua Kiinan ja Pakistanin rajalle ennen talvea. Seuraava pysäkki: Bishkek.

Related stories

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *