Viikonloppu viidakossa – Retki Meghalayan eläville juurisilloille

Meidän retki Meghalayan viidakoissa oli juuri sellainen seikkailu, jollaisista haaveiltiin kun vasta suunniteltiin tätä reissua. Mystisiä eläviä juurisiltoja, vesiputouksia, turkooseja altaita keskellä sademetsää… Retki Sohrasta juurisilloille oli kaikenkaikkiaan ihan loistava, mutta paras osuus siitä oli yöpyminen pienessä viidakkokylässä alueen alkuperäisasukkaiden, khasien, luona. 

Yksi useista ylittämistämme elävistä juurisilloista
Yksi useista ylittämistämme elävistä juurisilloista
Vesiputous viidakon kätköissä
Vesiputous viidakon kätköissä

Meghalayan elävät juurisillat

Koko Meghalayan osavaltio Koillis-Intiassa on vielä suhteellisen vähän tallattua aluetta, mutta elävät juurisillat ovat osavaltion tunnetuin nähtävyys. Vaikka nämä tiheään viidakkoon kätketyt juurisillat ovatkin viime vuosina alkaneet houkutella enemmän ja enemmän seikkailunnälkäisiä turisteja, ovat sillat edelleen pääasiassa viidakon asukkaiden hyötykäytössä.

Meghalayan elävät juurisillat
Meghalayan elävät juurisillat

Siltojen luominen kumiviikunapuun ilmajuurista on khasien, Meghalayan suurimman alkuperäisryhmän, vanha perinne. Meghalaya on maapallon kostein paikka, jossa sataa keskimäärin vuosittain noin 12000 mm. Tavallinen puusilta ei näissä oloissa kauaa kestäisi ja siitä syystä paikalliset ovat keksineet alkaa käyttää hyödykseen puunjuuria. Elävät juurisillat voivat kestää useita satoja vuosia. Sitä mukaa kun puu kasvaa, sen juuret paksuuntuvat ja silta vain vahvistuu vuosien saatossa. 

Tässä sillassa on yhdistelty juuria ja teräsköyttä
Tässä sillassa on yhdistelty juuria ja teräsköyttä

Osa silloista on tehty pelkästään kumiviikunapuun juurista ohjailemalla niitä haluttuun suuntaan. Toisissa silloissa apuna on käytetty myös muita materiaaleja, kuten bambua tai terästä. Me nähtiin retkellämme monenlaisia versioita juurisilloista sekä myös kuuluisa kaksikerroksinen silta. Vaikututtiin suuresti sekä siltojen todella päheästä ulkomuodosta että paikallisen kekseliäisyydestä.

Seikkailu alkaa Sohrasta

Aloitettiin matkamme kohti eläviä juurisiltoja Sohrasta (tunnetaan myös nimellä Cherrapunj). Matkaamme lähti myös intialainen reppureissaaja Sonauli, johon tutustuttiin edellispäivänä hostellillamme. Ensiksi matkustimme Sohrasta läheiseen Tyrnan kylään bussilla (sinivalkoinen bussi pysähtyy Sohran ”keskusristeyksessä” yhdeksän aikoihin aamulla). 

Bussi Sohrasta Tyrnaan
Bussi Sohrasta Tyrnaan

Tyrnasta Nongriatiin – ruuhkaa polulla

Tyrnan kylä
Tyrnan kylä

Tyrnasta aloitimme vaelluksen viidakkoon. Ensimmäinen määränpäämme oli Nongriat. Nongriat on kylä, jossa useimmat juurisilloille tulevat turistit yöpyvät, elleivät sitten ole pelkästään päiväretkellä. Me ei oltu vielä varmoja, jäätäisiinkö yöksi Nongriatiin, mutta otimme sen ensimmäiseksi tavoitteeksemme, koska oletimme reitin sinne olevan helposti löydettävissä. Kylään ei johda tietä ja kävely viidakon läpi kestää muutaman tunnin. Matka on jyrkkää alamäkeä, mutta reitti on suurimmaksi osaksi päällystetty, eikä eksymään pääse. 

Nongriat on kuvan (ja viidakon) keskellä
Nongriat on kuvan (ja viidakon) keskellä
Most of the downhill was paved, and some of the parts were much steeper than this
Suurin osa reitistä oli päällystettyä, ja osittain paljon jyrkempää alamäkeä kuin kuvassa

Viidakossa kävely oli mukavaa, mutta rehellisyyden nimissä matka Nongriatiin ei ollut sellainen, kuin oltiin odotettu. Ei suinkaan oltu matkalla juurisilloille keskenämme. Nähtiin matkalla useita muita turisteja, joista suurin osa oli intialaisia päiväretkeläisiä oppaan kanssa. Yksi teiniporukka häiritsi luonnonrauhaa kulkemalla kaiuttimen kanssa ja yksi nainen yritti epätoivoisesti taittaa matkan korkokengissä.

Ryhmä nuoria intialaisturisteja ylittämässä Nongriatiin vievää siltaa
Ryhmä nuoria intialaisturisteja ylittämässä Nongriatiin vievää siltaa

Ensimmäiset juurisiltamme

Matkalla Nongriatiin nähtiin ensimmäinen juurisiltamme, joka oli alueen pisin sellainen. Samana päivänä vierailtiin myös sen kaikkein kuuluisamman ”double-decker” sillan luona, joka löytyy Nongriatin lähettyviltä. Tämän sillan luona oli sen verran paljon porukkaa, että päätimme palata seuraavana päivänä.

Alueen pisin juurisilta
Alueen pisin juurisilta

Nongriat, turistikylä keskellä viidakkoa

Nongriat oli viihtyisä pikkukylä keskellä vehreää viidakkoa. Muutama vuosi sitten kylässä oli kaksi majataloa. Nyt kun turismi on alkanut kukoistaa jopa tässä ainoastaan jalan saavutettavissa olevassa syrjäisessä paikassa, suurin osa kylän taloista toimi nyt myös majataloina.

Nongriatin kylä
Nongriatin kylä
Nongriatin majatalot olivat edelleen hyvin vaatimattomia, kuten tämä tässä esimerkiksi
Nongriatin majatalot olivat edelleen hyvin vaatimattomia, kuten tämä tässä esimerkiksi
Nongriatin asukkaita
Nongriatin asukkaita

Nongriat olisi varmasti ollut myös hyvä paikka yöpyä, mutta me päätettiin jatkaa matkaamme vielä vähän syvemmälle viidakkoon löytääksemme oman rauhaisan pikku paratiisimme. Oltiin nimittäin saatu suositus Myntengistä, pienestä kylästä puolen tunnin kävelymatkan päässä Nongriatista. Sonauli ei halunnut kävellä pidemmälle, joten hän jäi Nongriatiin, mutta suunniteltiin tapaavamme seuraavana päivänä. 

Saapuminen Myntengiin

Vaelluksemme viimeinen puolituntinen oli päivän jännittävin osuus. Viimein oltiin viidakossa yksin. Alettiin miettiä, minkälaisia käärmeitä ja hämähäkkejä metsässä asustaa ja kuunnella tarkemmin metsiköstä kuuluvia rapinoita ja raksahduksia. Ei oltu myöskään aivan varmoja, oltiinko oikealla polulla, mutta onneksi juuri ennen auringonlaskua saavuttiin Myntengin kylään. 

Viidakossa
Viidakossa
Myntengiin vievä polku
Myntengiin vievä polku
Meille selvisi että metsässä asustaa ainakin tällaisia hämähäkkejä
Meille selvisi että metsässä asustaa ainakin tällaisia hämähäkkejä

Kylään saapuessamme näimme kyltin joka osoitti ainokaisen majatalon luokse. Majatalolla ei näkynyt ketään, mutta kylän lapset osasivat opastaa meidät majataloa pyörittävän Veronican kotitalolle. 

Yksi kylän lapsukaisista
Yksi kylän lapsukaisista

Elämää viidakkokylässä

Tuntui tosiaan siltä, että olimme saapuneet paratiisiimme. Tässä pienessä viidakkokylässä asustaa 63 ihmistä ja yhteensä 17 perhettä. Kylästä ei löydy kauppoja tai ravintoloita ja sen ainoa majatalo, SHG Homestay, koostuu kahdesta pienestä puisesta mökistä. Majatalo on paikallisen naiskollektiivin pyörittämä. 

Myntengin kylä
Myntengin kylä
Ovet oikealla johtavat vierashuoneisiin ja kukkasin koristeltu mökki on keittiö. Sen viereinen harmaa koppi on huussi.
Ovet oikealla johtavat vierashuoneisiin ja kukkasin koristeltu mökki on keittiö. Sen viereinen harmaa koppi on huussi.
Meidän kotoisa mökki
Meidän kotoisa mökki

Oli ihanaa nukkua ja herätä viidakossa. Alunperin oltiin suunniteltu palaavamme takaisin Sohraan jo seuraavana päivänä, mutta siinä aamupalaa syödessämme, lähtövalmistelut jo hoidettuamme, päätettiin, että jäädään sittenkin vielä toiseksi yöksi. 

Aamuauringosta nautiskelua
Aamuauringosta nautiskelua
Suihku viidakkotyyliin
Suihku viidakkotyyliin

Veronica piti meistä hyvää huolta. Aamupalaksi saatiin puuroa ja päivälliseksi nuudeleita. Päivän kohokohta oli illallinen, jonka Veronica kokkasi majatalon viereisessä keittiömökissä serkkunsa kanssa, joka kuului myös majataloa pyörittävään naiskollektiiviin. Saatiin maistaa khasikeittiön erikoisuuksia ja viidakon makuja, kuten banaaninkukasta tehtyä salaattia.

Veronica kokkaamassa serkkunsa kanssa
Veronica kokkaamassa serkkunsa kanssa
Khasi-ruokaa. Munakoisotahna kuvan oikeassa alareunassa oli superherkullista
Khasi-ruokaa. Munakoisotahna kuvan oikeassa alareunassa oli superherkullista

Veronica oli ystävällinen, rento ja vahva (mutta pieni) nainen. Veronican kanssa oli kiva jutella ja opittiin häneltä lisää khasien kulttuurista ja kielestä. 

Selfie Veronican kanssa
Selfie Veronican kanssa

Retki Sateenkaariputoukselle

Nogriatia ympäröivältä alueelta löytyy useita mielenkiintoisia päiväretkikohteita. Niistä suosituin lienee Rainbow Falls, Sateenkaariputous. Kävelymatka Myntengistä putoukselle kesti pari tuntia. Ensin käveltiin takaisin Nongriatiin ja kaksikerroksiselle sillalle. Nyt olimme ainoat ihmiset sillan luona – vuoden 2020 alusta lähtien alueen kohteet on sunnuntaisin virallisesti suljettuja. 

Oma silta kummallekin
Oma silta kummallekin

Sillalta polku vei pariin otteeseen joen yli, jolloin käveltiin vielä toisen juurisillan sekä rautaisen riippusillan yli. Seuraavaksi polku alkoi seurata jokea, jonka varrella oli useita turkooseja altaita. Lopulta saavuttiin vesiputoukselle. Putouksen juurelle päästäkseen täytyy vielä laskeutua jyrkkää kalliota alaspäin, mutta tähän avuksi oli rakennettu kiikkerät bambutikkaat.

Sillat matkan varrella
Sillat matkan varrella
Takaisin tullessa Seri pulahti yhteen matkanvarren altaista
Takaisin tullessa Seri pulahti yhteen matkanvarren altaista
Rainbow Falls
Rainbow Falls

Saapuessamme putouksella oli muutama muukin reissaaja. Koska luonnollisestikaan täällä keskellä viidakkoa ei juurikaan ollut puhelinsignaalia, ei oltu saatu suunnitellusti Sonauliin yhteyttä, mutta hänkin ilmeistyi sattumalta putouksille myöhemmin. 

Vesiputous on nimetty sen mukaan, että auringon paistaessa tietystä kulmasta voi putouksessa tosiaan nähdä sateenkaaren
Vesiputous on nimetty sen mukaan, että auringon paistaessa tietystä kulmasta voi putouksessa tosiaan nähdä sateenkaaren
Seri vilvottelemassa putouksen juurella
Seri vilvottelemassa putouksen juurella

Näin kuivalla kaudella vesi oli matalalla ja virtaukset suhteellisen heikkoja, joten Seri pääsi uimaan kirkkaan turkoosiin, kylmään veteen. Sadekaudella tämä ei luultavasti olisi ollut mahdollista. Kuultiin traaginen tarina eurooppalaisesta reppureissaajanaisesta, joka muutama vuosi sitten hukkui samassa paikassa jouduttuaan voimakkaaseen virtaukseen. 

Lähtö Myntengistä, viimeiset sillat ja loputon ylämäki

Paanin (betel-lehteen kääritty betelpähkinän palanen) pureskeleminen on Koillis-Intiassa(kin) suosittua ja sen kasvattaminen on alueella tärkeä tulonlähde. Täällä ihmiset hymyilevät leveästi hurjan näköisine, punaisine hampaineen ja maassa näkyy tahroja, jotka eivät onneksi ole verta, vaan paanin värjäämää sylkeä. Juuri ennen lähtöämme Veronica antoi meille molemmille palaset betel-lehteen käärittyä pähkinää. Paan on stimulantti, jonka pitäisi vaikuttaa rentouttavasti. Me ei kuitenkaan huomattu kovin vahvaa vaikutusta.

Paan
Paan

Veronica vinkkasi meille lyhyemmän, suoremman reitin Tyrnaan, jolloin meidän ei tarvitsi enää koukata Nongriatin kautta. Tätä polkua käyttävät lähinnä paikalliset päästäkseen kerran viikossa käymään markkinoilla Sohrassa. Heiltä matkaan Tyrnaan kuluu noin 45 minuuttia, kun me tarvottiin jalat haitohapoilla polulla melkein kaksi tuntia.

Matkalla poikettiin reitiltä sen verran, että käytiin ihailemassa vielä yhtä upeaa viidakon kätkemää juurisiltaa. Tämä silta koostui pelkästään juurista ja siten se oli vähän kiikkerämpi ja joustavampi, mutta juuri siitä syystä siitä tuli meidän suosikki kaikista näkemistämme silloista.

Suosikkimme elävistä juurisilloista
Suosikkimme elävistä juurisilloista

Matkalla Tyrnaan kuljettiin myös pitkän metallisen riippusillan yli. Tämä silta muistuttu meitä Passun riippusilloista, muttei se sentään ollut yhtä ränsistynyt ja pelottava kuin nämä Pakistanin kuumottavat sillat, joten minäkin uskalsin sen ongelmitta ylittää. Loput matkasta oli jyrkkää, loputtoman tuntuista ylämäkeä, joka koostui sadoista kiviportaista. 

Tyrnaan johtava metallisilta
Tyrnaan johtava metallisilta

Tyrnasta Shilongiin

Koska maanantai on markkinapäivä Sohrassa, saatiin Tyrnasta helposti napattua Sohraan kulkeva sumo (hinta 50 rupiaa, 0,6€ per henkilö). Olomme käydessä takapenkillä yhä ahtaammaksi, opimme, että siinä missä muualla Intiassa yhden sumon kyytiin mahtuu 10 ihmistä, täällä 17 pientä khasia yhdessä maastoautossa ei ole ongelma eikä mikään.

Matkalla takaisin Sohraan
Matkalla takaisin Sohraan

Sohrassa noudettiin isommat reppumme hostellilta. Sumon saaminen Sohrasta Shillongiin osottautui yllättävän haasteelliseksi, mutta lopulta saatiin ilmainen kyyti markkinoille, josta löydettiin Shillongiin lähtevä auto (100 rupiaa, 1,2€, per henkilö nelisteen takapenkillä). Vietettyämme muutaman päivän Meghalayan viidakossa ja pikku kylissä, oli nyt aika tutustua osavaltion pääkaupunkiin, Shillongiin.

Related stories

8 ajatusta aiheesta “A weekend in the jungle – Visiting the living root bridges of Meghalaya”

  1. Nuo juurisillat näyttävät kyllä hauskoilta, eipä ole tullut tuollaisiin missään muualla törmättyä, mutta ideana kuulostaa varsin fiksulta. Tuota betelpähkinää olisi hauska joskus testata, mutta pidempiaikainen käyttö ihmetyttää, kun eikös se pilaa hampaat ym. varsin tehokkaasti.

    1. Joo, enpä ole itsekään ennen nähnyt vastaavaa, mutta ilmeisesti ainakin jossain päin Indonesiaa on harrastettu samanlaisten siltojen rakentelua. Ihme kyllä mekin vasta nyt ekaa kertaa testattiin paania, vaikka ollaankin Intiassa oltu muutamaan otteeseen aiemminkin. En kyllä itse huomannut juuri minkäänlaista vaikutusta. Ja hampaille pitkäaikainen käyttö tosiaan ei näytä tekevän hyvää, sen verran hurjan näköisiä hymyjä tuollapäin näkee! Plus se pähkinä oli sen verran kovaakin, että siinä varmaan hampaat myös lohkeilee.

  2. Onpa mielenkiintoisia tarinoita ja kaunista luontoa! Ja tietysti aivan upeita juurisiltoja, vau. Kaikki tällainen elävistä kasveista rakennettu on valtavan kiehtovaa, aidoista viherkattoihin ja jopa siltoihin. 🙂 Tuo Intian kolkka on myös ihan tuntematonta aluetta, vaikka olenkin muualla maassa reissannut, joten kiitos kurkistuksesta sinne!

    1. Kiitos kommentista kaimani! Joo, mekin tykätään just kaikista erityisistä kasveista rakennetuista asioista, joten nämä sillat oli todella mielenkiintoista nähdä. Sama homma, me ollaan myös kierrelty Intiaa muuten aiemminkin, mutta tämä oli eka kerta Koillis-Intiassa, joka oli ihan tosi kiehtovaa aluetta. Voin vaan suositella matkaa sinne ja meilläkin on jo seuraava suunnitteilla 😉 Tätä tekstiä edeltävät tarinat on myös Koillis-Intiasta, jos kaipaat lisää reissuinspistä sinne suuntaan, ja lisääkin on vielä tulossa.

  3. Oli ihana lukea tätä postausta! Meghalayan juurisillat kuulostivat ainakin vielä jokunen vuosi sitten kovin kaukaisilta ja myyttisiltä, ja nyt te olette käyneet paikan päällä. Ei siellä vieläkään kovin “turistiselta” näyttänyt. Muutenkin reissullenne näyttää valikoituneen todella kiinostavia kohteita.

    1. Kiitos kommentista! Ihanaa, että tämä postaus toi iloa sullekin, koska tää tosiaan oli yksi meidän reissun upeimmista seikkailuista ja mukavaa että se myös tekstistä ja kuvista välittyy. 🙂 Joo mistään turistirysästä ei kyllä tosiaan voi edelleenkään puhua 😀 Koko Meghalaya ja oikeastaan koko Koillis-Intiakin on vielä tosi vähän tallattua aluetta, mutta juuri siitä syystä polulla näkemiemme ihmisten määrä yllätti. Vaikka en ihmettele, nämä juurisillat lukeutuu varmaan koko Intian heinoimpiin nähtävyyksiin.

      Kiva, että olet löytänyt muitakin kiinnostavia juttuja meidän blogista! Itsekin ollaan sitä mieltä, että onnistuttiin tällä reissulla löytämään tosi mielenkiintoisia uusia paikkoja. 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Johanna & Seri

Me ollaan Johanna ja Seri ja tämä on meidän reissupäiväkirja. Tällä hetkellä ollaan matkalla maata pitkin Suomesta Intiaan ja yhä pidemmälle itään. Lue meistä lisää täällä.

Follow us on Facebook: