Sohra – Ensikosketus khasien kulttuuriin ja mytologiaan

Assamista matkustettiin Meghalayaan, joka on, kuten Assamkin, yksi syrjäisen Koillis-Intian ”seitsemänä siskoksena” tunnetuista osavaltioista. Meghalayassa ensimmäinen pysäkkimme oli Sohra, joka tunnetaan maailman sateisimpana paikkana. Me saimme Sohrassa ensikosketuksen Khasi-heimon kiehtovaan kulttuuriin ja mytologiaan, ennen vaeltamista viidakkoon ja kohti Meghalayan erityistä nähtävyyttä, eläviä juurisiltoja.

Guwahatista Sohraan

Matkustettiin Assamin pääkaupungista Guwahatista naapuriosavaltio Meghalayan pääkaupunkiin Shillongiin sumolla. Suunniteltiin palaavamme takaisin Shillongiin muutaman päivän kuluttua, mutta nyt jatkettiin matkaamme suoraan Sohraan (tunnetaan myös nimellä Cherrapunji), josta aloitettaisiin viidakkoretkemme. 

Sumon kyydissä tutustuttiin Guwahatilaiseen nuoreen pariin, jotka olivat salaisella viikonloppureissulla. He olivat molemmat kertoneet vanhemmilleen viettävänsä viikonlopun kavereiden luona. He olivat myös matkalla Sohraan, joten päätettiin jakaa taksi Chillongista eteenpäin. Shillongin taksikuskit vaikuttivat melko törkeiltä. Ensimmäinen pyysi puolentoistatunnin matkasta 4000 rupiaa (50 euroa), mutta lopulta löydettiin kuski, joka vei meidät perille 500 rupialla (6 euroa).

Sohra, maailman sateisin paikka

Tämä pieni kylä tunnetaan paremmin nimellä Cherrapunji, mutta Sohra on nimi, jolla kylän alkuperäisasukkaat, Khasit, sitä kutsuvat. Se tunnetaan myös maailman sateisimpana paikkana, vaikka itseasiassa tällä hetkellä se on tilastoiden mukaan toisella sijalla. Me ei kuitenkaan nähty pisaraakaan sadetta, koska nyt on kuiva kausi. Sohrassa ei ole juuri nähtävyyksiä ja ne turistit jotka tänne eksyvät, tulevat lähinnä samasta syystä kuin mekin. Vaikka vietettiinkin Sohrassa vain yksi yö, ehdittiin tykästyä pikkukylän tunnelmaan.

Yövyttiin By the Way -hostellissa. Se on pieni mökki kahdella huoneella. Huone oli halpa ja kotoisa, joskin yöllä vähän kylmä. Meidän mielestä hostellin omistaja, Heprit, oli tosi erityinen ja hauska tyyppi, jonka kanssa oli mielenkiintoista jutella.

Ensikosketus khasien kulttuuriin

Suuri osa Meghalayan väestöstä koostuu eri heimoista, joista suurin on khasit. Sohrassa opittiin khaseista lukemalla kirjaa, joka löydettiin mökistämme ja juttelemalla isäntämme kanssa. Sohran jälkeen vietettiin kaksi yötä pienessä viidakkokylässä, jossa opittiin lisää tästä kiehtovasta kulttuurista. 

Vaikka suurin osa khaseista onkin nykyään kristittyjä, moni seuraa edelleen khasien ikiaikaista uskontoa nimeltä Niam tre. Kyseinen uskonto ja khasien kulttuuri ylipäätään on vahvasti sidoksissa luontoon. Tämä käy hyvin järkeen, sillä Meghalayasta noin 70 prosenttia on metsää. Esimerkiksi se pieni kylä, jossa yövyttiin Sohran jälkeen, sijaitsee keskellä viidakkoa, muutaman tunnin kävelymatkan päässä lähimpään kylään. Luonto, ja etenkin puut, nähdään jumaluuden ilmentymänä ja siitä syystä niitä kuunioitetaan valtavasti. 

Khasit uskovat, että metsät ovat täynnä henkiä, niin hyviä kuin pahojakin. Henkien uskotaan olevan aktiivisimmillaan sadekaudella ja saatiinkin kuulla muutamia sadekauteen liittyviä lumoavia tarinoita. Koillis-Intia, sen heimot, perinteet ja upea luonto, kiehtovat meitä päivä päivältä vaan enemmän. Jos ja kun joskus vielä palataan, täytyy tehdä se sadekaudella. Siitäkin huolimatta, että maailman sateisimmalla alueella se on varmaan aika haastavaa aikaa. 

U Thlen, käärmepaholainen

Yksi tarina khasien mytologiasta oli erityisen pelottava. Se oli U Thlenin tarina. Myytin mukaan U Thlen on paha henki, joka voi ottaa valtavan, ihmisiä nielevän käärmeen muodon. Itseään voi suojella U Thleniltä uhrilahjoin, ja valitettavasti henki on verennälkäinen ja tykkää erityisesti ihmisuhreista. 

Mikä tästä myytistä tekee erityisen pelottavan on se, että siihen uskotaan edelleen. Vielä nykypäivänäkin ihmisiä on murhattu U Thlenin miellyttämiseksi. Meille tuli mieleen, että me, tuntemattomat turistit, oltaisiin varmaan aika helppo kohde, mikäli jonkun täytyisi juuri nyt lepytellä U Thleniä. Vasta viidakkoretkemme jälkeen, Sohrasta lähtiessämme, saatiin tietää, että hengelle kelpaa vain khasiveri. Silti, aika kuumottava tarina.

Muita mietteitä khaseista

Yksi erityinen piirre khasien kulttuurissa on se, että se seuraa matrilineaarista systeemiä, ja sen onkin sanottu olevan suurin yhä olemassaoleva matrilineaarinen kulttuuri. Tyttölapset ovat erityisen toivottuja. Perheen nuorimmasta tyttärestä tulee vanhempien perillinen, ja toisaalta nuorimman tyttären tulisi myös pitää huolta vahemmistaan. Naimisiinmenon jälkeen vaimo ei muuta miehen kotiin, vaan toisinpäin, ellei päätetä asua erillisissä kodeissa. Tavallaan khasinaisilla vaikuttaa siis olevan enemmän vapautta ja valtaa kuin monilla muilla Intian naisilla. Mekin saatiin viidakkoretkellämme kunnia tutustua yhteen khasi-supernaiseen, Veronicaan.

Ne khasit, joiden kanssa me juteltiin, vaikuttivat hauskoilta ja rennoilta tyypeiltä. Huomio kiinnittyi myös siihen, että khasit ovat pienikokoisia, sillä monet heistä olivat minuakin (157cm) lyhyempiä. Kun muualla Intiassa sumon kyytiin saa ängettyä noin 10 henkilöä, täällä 17 khasia ei ollut ongelma. Monet khasit ovat vahvoja sekä nopeita kävelijöitä, sillä he ovat tottuneita kävelemään pitkiä matkoja läpi viidakon ja vuorten, kantaen otsalta riippuvia, painavia koreja selässään. 

Ensimmäiset khasi-sanamme

Sohrassa opittiin myös ensimmäiset sanamme khasien kieltä. Khasit ovat lähtöisin Kaakkois-Aasiasta ja tästä syystä kielessäkin on yhtäläisyyksiä esimerkiksi khmerin kielen kanssa. Kieli kuulosti meidän korvaan heti hauskalta ja mukavan soljuvalta. Kiitokseksi sanotaan ”Kublei” ja siihen vastataan ”Om lei lei”. Kun toinen tervehtii ”Kumno”, toinen vastaa ”Kumni”.

Valmistelua seuraavan päivän viidakkoretkeä varten

Sohrassa ei tutustuttu kuitenkaan pelkästään khaseihin. Meidän naapuri Sonauli oli kiva reppureissaaja Länsi-Intiasta. Ainoana iltanamme Sohrassa lähdettiin Sonaulin kanssa yhdessä syömään. Nuudeliannostemme äärellä juteltiin intialaisten reppureissauskulttuurista ja siitä, kuinka nopeasti se on muuttunut viime vuosina. Oli mielenkiintoista kuulla Sonaulin mielipiteitä, jotka tukivat niitä huomioita, joita mekin oltiin tehty muutoksista tämän ja edellisen Intian-matkamme välillä.

Illallisen jälkeen valmistauduttiin seuraavan päivän retkeen, sillä aiottiin lähteä matkaan aikaisin aamulla. Koska Sohra on pieni kylä, sulkeutuvat ne muutamat sieltä löytyvät ravintolat ja kioskit aikaisin. Onnistuttiin kuitenkin onneksi löytämään vielä jotain evästä. Pakattiin illalla myös kevyet pikkureput, sillä päätettiin jättää kaikki ylimääränen Sohraan odottelemaan paluutamme. Seuraavana aamuna aloitettiin upea seikkailumme kohti vuoristoista viidakkoa ja eläviä juurisiltoja.