Moottoripyörällä Myanmarissa, osa 8: Viimeinen päivä tien päällä, Taungoosta Yangoniin

Kaupallinen yhteistyö: Discovery Rides

Meidän huikea moottoripyöräseikkailu Mandalysta Yangoniin oli tulossa päätökseensä. Roadtripin kymmenentenä ja viimeisenä päivänä ajeltiin Taungoosta Yangoniin. Matkalla saatiin kokea mm. kulinaristisia kohokohtia, pain in the ass -hetkiä sekä uhkatilanteita rekkakuskien kanssa. Yangonissa sanottiin hyvästit uskolliselle matkakumppanillemme, Royal Enfieldille.

Lähtö Taungoosta

Myanmarin roadtripin kymmenenteen ja viimeiseen päivään noustiin ajamisesta jumiutunein selin ja takapuolin Taungoon kaupungissa. Oltiin saavuttu kaupunkiin edellisiltana, eikä nukkumisen ohella ehditty tehdä siellä muuta kuin nauttia illallinen kera muutaman rentouttavan Myanmar-oluen. Ne tulivat tarpeeseen, sillä päivä tien päällä oli ollut suht kreisi. Matka Taungoosta Yangoniin, johon meidän oli määrä palauttaa pyörä, on alle 300 kilometriä. Oltiin opittu edellispäivistä, että tällaiseen maatkaan Myanmarissa voi upota paljon kauemmin kuin voisi kuvitella, joten ei jääty matkan varrella katselemaan mitään nähtävyyksiä. Haluttiin päästä Yangoniin niin nopeasti kuin mahdollista, koska jatkettaisiin matkaa bussilla Bangkokiin jo heti seuraavana päivänä.

Päivä vanhalla valtatiellä

Moottoripyöriä ei huolita Mandalay-Yangon Express -moottoritielle, joten jouduttiin ajaa Yangoniin vahan valtatien kautta. Sana ”vanha” olisi voinut viitata huonoihin teihin, mutta iloksemme saimme todeta tien olevan erinomaisessa kunnossa. Se oli myös suht suora ilman enempiä mutkia, mikä oli myös mahtavaa, koska oltiin saatu edellispäivän mutkista aivan tarpeeksemme. Tietenkin, kuten kaikkina muinakin päivinä, myös tänään matkan varrella oli tietyömaita, mutta nekin oli tällä kertaa järjestetty niin hyvin, että ne oli helppo ohittaa tien sivusta.

Pidettiin matkalla kaksi ruoka (ja kookospähkinänjuonti) -taukoa. Aamupalaksi syötiin älyttömän maukkaat salaatit jossain tien varren mitäänsanomattoman näköisessä kojussa. Tämä rapsakka salaatti oli päivän, ja oikeastaan myös kaikkien Myanmarin upeiden kulinarististen kokemustemme, kohokohtia. Salaatinsyönnin lomassa rupateltiin mukavan paikallisen parturipojan kanssa.

Tuskaa matkan varrella

Ruokataukojen lisäksi jouduttiin pitämään myös useita pikku taukoja, jotta sain lepuuttaa takapuoltani. Royal Enfieldin takapenkki on suht pehmeä ja mukava, mutta kymmenes päivä sillä istuskelua alkoi jo tuntua ihan huolella. Varsinkin päivän viimeisten tuntien aikana jouduin tämän tästä anella Seriä melkein itku kurkussa pysähtymään, sillä tuntui suunnilleen siltä, kuin perseeni olisi muuttumassa siniseksi ja menossa kuolioon (voiko näin tapahtua?). Lol, kuulostaa ehkä hauskalta, mutta kannattaa oikeasti ottaa tällainenkin asia huomioon useamman päivän moottoripyörämatkaa suunnitellessa, varsinkin jos sulla sattuu olemaan yhtä luiseva berberi kuin meikällä!

Näiden perseilytaukojen lisäksi lukuisat rekat tekivät matkankulustamme hitaampaa ja vaivalloisempaa. Myös rekoilta on kielletty pääsy uudelle moottoritielle, joten ne kaikki kulkevat tätä kautta.

Seri pysyy yleensä ajaessaan aika rauhallisena, mutta nyt loppumatkasta iski kunnon rattiraivo, ja mielestäni ihan syystä. Myanmarissa tapaamamme ihmiset ovat olleet ihanan ystävällisiä, paitsi ne, jotka olemme kohdanneet liikenteessä. Silloin monesta näköjään tulee itsekkäitä mulkeroita – varsinkin jos alla on joku isompi kulkupeli. Kun alettiin lähestyä Yangonia, tultiin pitkälle tietyömaapätkälle, jossa kaistat olivat kapeita. Liioittelematta ainakin kymmenen kertaa oltiin tilanteessa, jossa vastaantuleva rekka tai bussi lähti yhtäkkiä ohittamaan toista edessään olevaa bussia tai rekkaa, ajaen hidastamatta meidän kaistalle suoraan meitä kohti. Torven hakkaaminen ei saanut niitä edes hidastamaan vauhtiaan, joten ainoat mahdollisuudet oli joko liiskautua tai antaa tilaa tekemällä äkkijarrutus ja ajamalla tien penkalle.

Moottoripyörällä Yangonissa

Moottoripyörillä ajo on kiellettyä Yangonissa, ainakin teoriassa. Kukaan ei oikeastaan tiedä miksi, mutta aiheesta liittyy monenlaisia huhuja. Yhden tarinan mukaan joku moottoripyöräilijä oli onnistunut suututtamaan jonkun tärkeän tyypin niin pahasti, että tämä päätti bannata kaikki prätkät kaupungista. Toiset uskovat kiellon liittyvät pahamaineisiin moottoripyöräjengeihin. Surullisin selitys kiellolle lienee se, että joku päättäjä olisi menettänyt tyttärensä moottoripyöräonnettomuudessa ja sen jälkeen kieltänyt kaikki prätkät Yangonista. Olipa syy mikä tahansa, me oltiin kuitenkin kuultu, ettei viime päivinä sääntöä oltu juuri valvottu, joten uskallettiin ajaa kaupunkiin ja Discovery Rides -vuokraamon toimistolle saakka.

Kun päästiin kaupunkiin, rekat eivät enää niinkään aiheuttaneet hermojen kiristystä. Liikenne kaupungissa oli kuitenkin erittäin kaoottista ja google mapsikin neuvoi meitä ties mille kaduille, mitä ei ollut olemassakaan.

Yhden suuren seikkailun loppu

Kun viimein kaarrettiin Discovery Rides -vuokraamon toimiston pihaan, oltiin taas oltu tien päällä kymmenen tuntia. Melko kauan ottaen huomioon, että matkaa oli se 300 kilometriä… Toimistolla päästiin vihdoin tapaamaan firman suomalainen omistaja, Mika, sekä yksi työntekijöistä, Mario, joilta kummaltakin oltiin saatu korvaamatonta apua ja reissuvinkkejä matkan varrella. Oli kiva saada kasvot tutuille äänille ja kerrata yhdessä viime päivien tapahtumia. Tuskin kukaan voisi näitä miehiä paremmin ymmärtää Myanmarin teillä vietettyjen päivien ilon- ja ihmetyksenaiheita.

Varsinkin nämä pari viimeistä päivää tien päällä olivat olleet melko vaativia ja väsyttäviä, joten toisaalta tuntui melkeinpä helpottavalta antaa pyörä pois ja hypätä huomenna vaihteeksi bussin kyytiin ja antaa jonkun muun huolehtia liikenteessä sekoilusta. Toistaalta Royal Enfieldin parkkeeraaminen vihonviimeistä kertaa tuntui yllättävänkin surulliselta. Se oli kuitenkin ollut meidän matkakaveri viimeiset kymmenen päivää ja vienyt meidät huikeisiin seikkailuihin. Kiitos armas Enfield ja kiitos Discovery Rides!