Päivä Kolkatassa – Katuruokaa, joulun tunnelmaa ja mielenosoituksia

Chillailtuamme yli kolme viikkoa Etelä-Intiassa, oltiin taas täynnä energiaa ja intoa matkustamiseen. Haluttiin viettää joulu pohjoisessa, joten matkustettiin junalla 1800 kilometriä yhteen putkeen. Matka Hospetista (Hampin läheltä) Kolkataan, Länsi-Bengaliin, kesti 32 tuntia. Vietettiin Kolkatassa vain yksi päivä, jotta ehdittäisiin jouluksi vuorille. Ei oltu muutenkaan etukäteen kovin innoissamme päivästä Intialaisessa suurkaupungissa. Kolkata onnistui kuitenkin yllättämään meidät positiivisesti, ja oltaisiin mielellämme jääty pidemmäksikin aikaa.

Sunnuntaipäivä Kolkatassa
Sunnuntaipäivä Kolkatassa

Saapuminen Kolkataan

Junamatkamme Hospetista Kolkataan oli pitkä, mutta mukava. Matkustettiin taas Sleeper-luokan sijaan 3AC-luokassa, koska olemme todenneet, että siellä saa paljon paremmin nukuttua. Matkasta ei ole sinäänsä mitään kovin ihmeellistä kerrottavaa. Nautiskeltiin vaan siitä, että oltiin reppreissaajakuplaan jymähtämisen jälkeen taas liikkeessä ja keskellä tätä hullua, ihanaa, aitoa Intiaa.

Nykyään ruokaa junamatkoille voi tilata monen appin kautta. Ruoka toimitetaan sovitulla asemalla suoraan omalle paikalle. Matkaevääksi voi tilata jopa pizzan!
Nykyään ruokaa junamatkoille voi tilata monen appin kautta. Ruoka toimitetaan sovitulla asemalla suoraan omalle paikalle. Matkaevääksi voi tilata jopa pizzan!

Junamme saapui Kolkatan Howrah-asemalle muutaman tunnin myöhässä, joten saavuttiin kaupunkiin vasta keskiyön paikkeilla. Uber-kuskimme etsiskeli meitä vielä yhden tunnin. Lopulta päästiin hostellillemme, jossa joku oli onneksi vielä hereillä ja avasi meille oven. Meidän huone oli yksi kalleimmista Intiassa tähän mennessä (1000 rupiaa = 12 euroa) ja ehdottomasti kaikkein pienin. Meidän mielestä osa muista hostellin vieraista oli jotenkin outoja, joka antoi paikkalle vähän mielisairaalamaisen viban… He eivät myöskään näyttäneet kommunikoivan toistensa kanssa, mutta jostain syystä kaikki halusivat puhua meille (paitsi se yksi, joka ei osannut puhua). 

Nukuttiin kuitenkin paremmin kuin viikkoihin. Ehkä koska oltiin niin väsyneitä, tai sitten siitä syystä, että huoneessamme ei kerrankin ollut mitään ötököitä tai hiiriä rapistelemassa. Kuuden tunnin yöunien jälkeen herättiin elämiemme voimissa innokkaina tutkimaan kaupunkia. 

Aamun mielenosoitukset

Ollessamme aamupalalla kuultiin hostellin ulkopuolelta kovaa meteliä. Katolta nähtiin, kuinka pitkä letka ihmisiä, autoja ja busseja kulki ohi torvia töötötellen ja iskulauseita huudellen. Vaikka me ei kieltä ymmärrettykään, tiedettiin tarkalleen mistä tässä oli kyse. Alle kaksi viikkoa sitten hindunationalistinen hallitus oli tehnyt muutoksia kansalaislakiin. Muutoksen myötä naapurimaista tulleet laittomat maahanmuuttajat voisivat saada Intian kansalaisuuden – kunhan he eivät ole muslimeja. Tämä vääryys on ymmärrettävästi aiheuttanut paikoin rajojakin levottomuuksia tässä moniuskontoisessa maassa. Jotkut hostellilla olivat mielenosoituksesta huolissaan, mutta meidän mielestä se oli täysin oikeutettu ja vaikutti rauhalliselta. Joka tapauksessa, siihen mennessä kun oltiin valmiita lähtemään ovesta ulos, oli porukka siirtynyt jo johonkin muualle.

Seikkailua Kolkatan keskustassa

Otettiin hostellilta metro keskustaan, joka oli hyvä tapa välttää liikenneruuhkat. Kolkatan liikenne tosin oli muutenkin paljon odotettua rauhallisempaa, ehkä koska oli sunnuntai.

Kolkatan metro
Kolkatan metro
Metrossa oli ruuhkaa sunnuntainakin
Metrossa oli ruuhkaa sunnuntainakin

Aloitettiin päivä shoppailemalla. Periaatteessa etsittiin Serille sukkia, mutta päädyttiin ostamaan kaikenlaisia vaatteita, paitsi niitä sukkia. 

Koristeet ja kaikkialla soivat joululaulut saivat meidät viimein joulutunnelmaan
Koristeet ja kaikkialla soivat joululaulut saivat meidät viimein joulutunnelmaan

Ostoskierroksellamme pysähdeltiin siellä täällä chaille tai maistelemaan paikallisia herkkuja. Kolkata vaikuttaa mielenkiintoiselta kaupungilta myös runsaan katuruokatarjontansa puolesta.

Chai tarjoillaan usein kertakäyttöisistä savikupeista
Chai tarjoillaan usein kertakäyttöisistä savikupeista
Kikhernejauhosta valmistettu Chilla oli meille uusi tuttavuus
Kikhernejauhosta valmistettu Chilla oli meille uusi tuttavuus
Ja se oli tosi hyvää!
Ja se oli tosi hyvää!
Lähestymme momojen alkulähdettä. Momot ovat tyypillistä Pohjois-Intialaista ruokaa
Lähestymme momojen alkulähdettä. Momot ovat tyypillistä Pohjois-Intialaista ruokaa

Reppureissaajia kun ollaan, vierailtiin myös Sudder Streetillä, jota on verrattu kuuluisiin reppureissaajakatuihin, kuten Delhin Paharganjiin tai Bangkokin Khaosan Roadiin. Katu ei kuitenkaan vastannut odotuksia – ei nähty siellä lisäksemme yhden yhtä valkonaamaa eikä kukaan edes yrittänyt kaupitella meille mitään. Käytettiin kuitenkin tilaisuus hyväksemme ja ostettiin eteen sattuneesta viinakaupasta pieni pullo rommia joulua varten, sillä alkoholikaupan löytäminen Intiassa ei aina ole helppoa.

Sudder Streetin toinen pää ja Kolkatalle tyypillisiä kulkuneuvoja
Sudder Streetin toinen pää ja Kolkatalle tyypillisiä kulkuneuvoja

Jos Google Mapsia katsoo, Kolkatassa näyttäyisi olevan iso puisto täynnä maamerkkejä ja tärkeitä rakennuksia. Ajateliin, että se olisi hyvä paikka toteuttaa pieni nähtävyyskierros. Valitettavasti karttaan vihreällä merkattu alue ei kuitenkaan osoittautunut puistoksi, vaan ruuhkaiseksi ja ei niin miellyttäväski osaksi kaupunkia. Lähdettiin pois nopeasti eikä nähty muuta kuin joku kuuluisa stadion.

Iltakävely Bara Bazarilla

Kolkata-päivämme teema oli selkeästi katuruoka. Seuraavaksi suunnattiin metrolla Bara Bazarina tunnetulle alueelle, jossa pitäisi olla myös paljon katuruokaa tarjolla. Kun saavuttiin, oli jo pimeä. Aluksi epäröitiin, oliko tälle alueelle hyvä lähteä seikkailemaan pimeään aikaan, mutta selvittiin ongelmitta. Katujen varsille oli sytytetty nuotioita, joiden ympärille ihmiset olivat kokoontuneet lämmittelemään. Jotkut nukkuivat jalkakäytäville kankaasta, muovista tai pahvista rakennetuissa teltoissa. Yhdelle kadulle Sikhit olivat pistäneet pystyyn isot juhlat. Mietittiin keskenämme, että aika outoa, kuinka kaikki tämä tuntuu nykyään ihan normaalilta.

Ihmiset lämmittelemässä tulen ympärillä Bara Bazarilla
Ihmiset lämmittelemässä tulen ympärillä Bara Bazarilla

Eli siitä huolimatta, ettei onnistuttu löytämään mitään katuruokaa (varmaan koska sunnuntai-ilta), oli visiittimme Bara Bazarilla mielenkiintoinen. Ei myöskään jouduttu lähtemään pois tyhjin vatsoin. Löydettiin metron sisäänkäynnin läheltä ravintola nimeltä Gupta Brothers, josta saatiin yhdet parhaista ikinä syömistämme thaleista ja lasseista. 

Yksi maukkaimmista thaleista ever
Yksi maukkaimmista thaleista ever

Lähtö Kolkatasta

Junamme kohti pohjoista lähtisi vielä samana iltana, joten illallisen jälkeen oli aika palata hostellille. Metron sisäänkäynnillä meidän kassit skannattiin ja kävi ilmi, ettei metroon saa viedä alkoholia siinäkään tapauksessa, että pullo olisi avaamaton (meillähän oli mukana se rommipullo jouluksi). Päätettiin kävellä seuraavalle metropysäkille ja piilottaa pullo mun taskuun. Tällä asemalla ei meidän kasseihin edes katsottu ja päästiin metron kyytiin.

Kun istuttiin Uberissa kohti Howrahin juna-asemaa, Seri sattui vilkaisemaan junalippujamme. Hyvä niin, koska oltiin matkalla väärälle asemalle. Onneksi oltiin varattu sen verran paljon ylimääräistä aikaa, että ehdittiin reittiä lennosta vaihtamalla vielä hyvin Sealdah-asemalle ja Darjeeling Mail -junan kyytiin.

Related stories

2 ajatusta aiheesta “A day in Kolkata – Street food, Christmas vibes and manifestations”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Johanna & Seri

Me ollaan Johanna ja Seri ja tämä on meidän reissupäiväkirja. Tällä hetkellä ollaan matkalla maata pitkin Suomesta Intiaan ja yhä pidemmälle itään. Lue meistä lisää täällä.

Follow us on Facebook: